Hella Wuolijoen teoksen Koulutyttönä Tartossa ja Linda Viidingin käännöksen Koolitüdrukuna Tartus vertailu sanontojen perusteella

15.11.1997

  1. Johdanto
    1. Kirjailijasta
    2. Wuolijoki, ent. Murrik (1886-1954) syntyi Helmen pitäjässä. Hän luki ylioppilaaksi Tarton Pushkinin nimisessä tyttökimnaasissa 1904 ja samana vuonna aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa. 1908 keväällä hänestä tuli maisteri kansanrunouden alalla. Syksyllä hän meni naimisiin lehtimiehen ja kansanedustajan Sulo Wuolijoen kanssa.

      1912 ilmestyi Wuolijoelta ensimmäinen kirja, vironkielinen näytelmä Talulapsed (Talonlapset), sitten romaani Udutagused (Usvantakaiset). Vironkielisen tuotannon viimeisiä teoksia olivat Koidula-näytelmä (1932) ja Udutaguste Leeni Tartus (Usvantakaisten Leeni Tartossa, 1933).

      1914-1938 Wuolijoki toimi liikenaisena ja oli samalla tiiviissä yhteydessä kommunisteihin sekä Suomessa että Venäjällä. Suomen itsenäistymisen jälkeen hän osti Marlebäckin kartanon Hämeestä.

      Wuolijoen tuotannossa tärkeimmän osan muodostavat Niskavuoren-näytelmät, jotka hän kirjoitti pseudonyymillä Juhani Tervanpää, sekä komedia Juurakon Hulda (1937). Ne saavuttivat ennennäkemättömän suosion Suomen näyttämöillä, monesta on tehty elokuva, Juurakon Huldasta jopa Yhdysvalloissa (Haavio ym: 1966).

      Jatkosodan aikana 1943 Wuolijoki joutui vankilaan ja tuomittiin kuolemaan. Myöhemmin tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi ja yleisen amnestian yhteydessä hänet vapaudettiin 1944. Juuri vankilassa on kirjoitettu hänen muistelmansa, joitten käännöstä tämä työ tutkii. Koulutyttönä Tartossa julkaistiin 1945, samana vuonna Wuolijoesta tuli Suomen Yleisradion pääjohtaja. 1946-1948 hän toimi myös Eduskunnan jäsenenä.

      Wuolijoen poliittisista taipumuksista huolimatta hän oli silti suosittu, erityisesti näytelmäkirjailijana. Laitisen mukaan hän oli Lauri Haarlan ohella sotienvälisen Suomen tärkein näytelmäkirjailija (1994: 367). H. Wuolijoen myöhemmässä tuotannossa on muistelmilla suuri merkitys, vaikkei kirjallisuushistoria niitä usein edes mainitse. Koulutyttönä Tartossa-teoksen ohella mainittakoon vielä muistelmakirjat Enkä ollut vanki (1944), Yliopistovuodet Helsingissä (1945), Kummituksia ja kajavia (1947) ym.

      Wuolijoen teoksia on käännetty viron, venäjän, ruotsin, tanskan, englannin ja tshekin kielelle (EKBL 1975).

       

    3. Kääntäjästä
    4. Kääntäjää Linda Viiding (s. 1906) on innokas Suomen kulttuurielämän tunnetuksi tekijä Virossa. Hän on virontanut Niskavuoren näytelmiä ja lisäksi Lassilan, Jotunin ja A. Kallaksen teoksia sekä lastenkirjallisuutta, mm. Topeliuksen satuja. Hän on toimittanut Eestin Radiossa merkkipäiväohjelmia suomalaisista klassikoista. (Kuningas 1981).

      Käännöksensä Koolitüdrukuna Tartus alkupuheessa Viiding kertoo tutustuneensa Wuolijoen sanomalehtikirjoituksiin jo 6-vuotiaana ja siitä ajasta lähtien hän on ollut suuri Wuolijoen ihailija. Ensimmäiseksi kontaktiksi kääntämisen alalla oli v. 1958, kun häneltä tilattiin näytelmän Niskavuoren nuori emäntä käännös. Siitä ajasta lähtien Viiding on jatkuvasti virontanut Wuolijokea ja hänen työnsä ovat ilmestyneet joko itsenäisinä kirjoina tai aikakauslehdissä. Mainitusta vuodesta alkaen Viidingin lisäksi muita kääntäjiä Wuolijoella Virossa ei ole ollut. Sen takia, viitaten luultavasti kääntäjän iäkkyyteen J.-K. Raid ja V. Vaher kirjoittavat: “Meneillä on Hella Wuolijoen muistelmateoksien kääntäminen ja ei voi olla täysin varmaa, ehditäänkö kääntää kaikki nidokset. Herra suokoon, jotta ehdittäisiin, onhan Wuolijoki meidänkin tarinamme.” (Luup 22.12. 1997).

       

    5. Tutkimuksen tavoite

    Tutkimuskohteena on Hella Wuolijoen muistelmakirjan Koulutyttönä Tartossa vuosina 1901-1904. Juhani Tervanpään yksinpuheluja aikojen draamassa (Helsinki 1945. Nelopaino Oy) ja Linda Viidingin käännöksen Koolitüdrukuna Tartus 1901-1904 (Kirjastus Eesti Raamat 1995) vertailu.

    Tutkimuksen tavoitteena on tarkkailla, miten kääntäjä on selviytynyt työstään ja tehdä siitä yleisiä johtopäätöksiä suomenkielisten ilmauksien kääntämiseen liittyvistä ongelmista. Otaksuttavaa on, että käännös on tehty ammattimaisesti, ensinnäkin sen takia, että kielenvaihtajana Wuolijoen teksti ei ole kovin mutkikas. Toinen syy siihen on tämän kirjan tapahtumien sijoittuminen kääntäjälle kulttuurisesti ja historiallisesti tuttuun ympäristöön. Kolmantena ammattimaisuutensa perusteena on kääntäjän pitkäaikainen kokemus.

     

  2. Käännöstutkinta
  3. Tässä kohdassa katsotaan tarkemmin erilaisia kääntämisen teorioita, myöskin selvitetään tämän tutkimuksen rakennetta sekä esitetään yleiskatsaus siitä, mitä apuvälineitä on käytetty.

    1. Tutkimuksen rakenne
    2. Johdannossa kerrotaan lyhyesti sekä kirjailijasta että kääntäjästä ja esitetään odotukset, mitkä olivat tutkimusta aloittaessa. Sen jälkeen katsellaan erilaisia käännösteorioita ja –menetelmiä sekä tehdään yleiskatsaus käytetystä materiaalista.

      Analyysi jakautuu kolmeen osaan. Aloitetaan yleisvertailulla. Erikseen katsellaan kieliopillisia piirteitä ja sanontojen kääntämistä. Molempaan jaksoon on lisätty esimerkkejä (vasemmalla suomenkielisinä, oikealla vironkielisinä). Esimerkkien jäljessä on kommentteja ja joskus uskaltaessa kirjoittajan puoleisia ehdotuksia.

      Tutkimus päättyy yhteenvetoon. Lopusta löytyy myös käytetyn kirjallisuuden luettelo.

    3. Yleistä kääntämisen teoriasta
    4. Yksinkertaisin määritelmä kääntämiselle on: kääntäminen on ajatuksen välittäminen kielestä toiseen. Tämä käsitys on liian pinnallinen. Kääntämisen syvemmän olemuksen avaamiseksi on luotu monta teoriaa, jotka yrittävät selittää käännösprosessia.

      1. Denotaatioteoria
      2. Tällä teorialla on laaja levinneisyys. Tämän mukaan kääntäjä yrittää ilmaista toisen kielen välityksellä kuvailtuja esineitä, ilmiöitä ja tilanteita toisessa kielessä. (Liivaku–Meriste 1975). Denotaatio merkitsee jonkun kieliyksikön sisällön, perusmerkityksen ilmaisemista. Sille on ominaista tilanteiden identtisyys, muttei ilmaisutapojen samuus. Denotaation tuloksena saadaan yksinkertaistettu eli puolikarkea käännös.

        Denotatiivinen merkitys on sanakirjamerkitys. Sen vastakohtana on “konnotatiivinen merkitys eli lisämerkitys, jonka jokainen kielenkäyttäjä liittää sanaan omien subjektiivisten kokemuksien perusteella.” (EKK 1997).

      3. Transformaatioteoria
      4. Tämän teorian pohjana on transformaatiokielioppi, joka käsittää sellaisten syntaktisten rakenteiden luomista, joilla on yhteiset lekseemit sekä yhteinen loogillinen ja syntaktinen perusyhteys (Liivaku–Meriste 1975).

        Transformaatioteorian mukaan käännösprosessissa voidaan erottaa kolme jaksoa:

        - analyysi, jossa lähtökielen ilmaisusta otetaan esiin ydin;

        - kääntäminen, jossa lähtökielen ilmaisun ytimen tilalle laitetaan sitä vastaava käännöskielenperäinen ydin;

        - synteesi, jossa edellisessä kohdassa saatu ydin kehitetään lopulliseksi transformaatioksi.

        Muuten tämä teoria on käyttökelpoinen, mutta fraseologismien yhteydessä sitä ei anna soveltaa.

      5. Semanttinen teoria
      6. Tämä lähtee periaatteesta, että kahden tekstin välillä pitää olla sisällöllinen ekvivalenssi. Käännöskielestä löytetään optimaalinen määrä kielen yksikköjä, jotka sisältävät suurimman mahdollisen määrän lähtökielessä esiintyviä merkityspiirteitä. (Liivaku–Meriste 1975). Kääntäminen on samojen sisältökategorioiden löytämistä.

      7. Ekvivalenssitasojen teoria

      Käännösmalli koostuu erilaisista tasoista: sanan, ilmauksen, viestin, tilanteen ja puhefunktion tasosta. Niitä analysoidaan samanaikaisesti ja yhdessä. Päämääränä on, että käännös välittää alkuperäistekstin koko sisältöä kaikilla niillä tasoilla. Väitetään myös, että tyylillä on sisällön kannalta merkityksellinen funktio. (Liivaku–Meriste 1975).

       

    5. Kääntämisen menetelmiä
    6. Myös kääntämisen menetelmiä on monenlaisia. Kaunokirjallisuudessa (ja miksei myös käyttöteksteissä) olisi asianmukaisinta lähteä adekvaattisen kääntämisen periaatteesta: niin tarkasti kuin mahdollista, niin vapaasti kuin tarpeellista (Liivaku–Meriste 1975). Silti kääntäjät usein unohtavat nämä opetussanat ja sen takia esiintyy tässä tutkimuksessakin esimerkkejä sekä kirjaimellisestä että yksinkertaistavasta käännöksestä.

      Kirjaimellisella käännöksellä tarkoitetaan sellaista käännöstä, joka on sisällöltään äidinkielinen, mutta ilmaisukeinoilta vieraskielinen.

      Yksinkertaistavalla eli puolikarkealla käännöksellä tarkoitetaan käännöstä, jossa kääntäjä mielivaltaisesti muuttaa originaalia täydentäen tai kaventaen sen struktuuriyksikköjä, minkä tuloksena voi olla myös sisällön muuttuminen.

    7. Lähtömateriaali

    Teoriaosan lähteet ovat teoksesta Kuidas seda tõlkida, jonka ovat kirjoittaneet Uno Liivaku ja Henno Meriste. Juuri käännösmenetelmiä kuvaavat jaksot ovat helpottaneet havaita kyseenalaisen käännöksen sekä vahvia että heikkoja puolia.

    Tutkimusprosessissa oli korvaamaton Paul Alvren sanakirja Suomen sanontoja virolaisine vastineen ja sen alussa oleva artikkeli Suomen sanakonstruktioiden ja sanontojen erilaisuus.

    Sen lisäksi on paljon käytetty Asta Õimin synonyymisanastoa ja tietenkin Suomalais-eestiläistä sanakirjaa (Kalju Pihel, Arno Pikamäe) ja Virolais-suomalaista sanakirjaa (Paul Kokla, Helga Laanpere, Mart Mäger, Arno Pikamäe). Sanakirjoihin viitataan vain silloin, kun se on väitteen perustelun kannalta välttämätön.

    Tarkemmat tiedot edellä mainituista teoksista ovat kirjallisuuden luettelossa.

     

  4. Yleistä vertailua
  5. Kuten jo edellä mainittiin, odotukset olivat suuria. Yleensä Viiding myös täytti odotukset. Wuolijoen tekstiä on helppoa lukea ja yksi syy siihen saattaa olla hänen kielenvaihtonsa. Alkuperäistekstin helppouden takia jää vaikutelma, että käännöstyönkin pitäisi olla helpompaa kuin aitosuomalaisen tekstiä kääntäessä. Silti käy ilmi, että Wuolijoki on vaihtanut kieltä perusteellisesti eli hänen tekstinsä yksinkertaisuus ei johdu huonosta kielen osaamisesta, vaan yksinkertaisuuden tavoittelusta – kaikki nerokas on yksinkertaista.

    Viiding on hyvin säilyttänyt tämän yksinkertaisen sanomisen tyylin, mutta joskus se on muuttanut kääntäjän varomattomaksi. Sen takia on ajoittain tapahtunut lipsahduksia, joita alempana katsotaan tarkemmin.

    Kyseenalaisen käännösanalyysin joskus arvostelevaltakin tuntuvan tyylin puolustukseksi vedotaan taaskin alkuperäistekstin (ja siten myös käännöksen) yksinkertaisuuteen: vaikeata oli huomata erittäin hyviä asioita (jos niitä oli, nämä ovat myös tuotu esiin), sillä kirjailija oli enimmäkseen käyttänyt tavallisia ja luonnollisia sanontoja. Sen takia juuri epätäsmällisyydet herättivät huomiota.

    Tutustuttuaan kohdassa 2 esitettyihin käännösmenetelmiin voidaan sanoa, että Viiding käyttää adekvaattisen kääntämisen periaatteita. “Adekvaattinen on käännös, jonka sisältö on sama kuin originaalissa ja jonka muoto on käännöskielen samansisällöisten teoksien muodon kanssa samassa suhteessa kuin käännettävä originaali omassa kielessä toisten samansisällöisten teoksien muodon kanssa.” (Liivaku–Meriste 1975).

  6. Kieliopillinen aspekti
  7. Huolimatta tosiasiasta, että viro ja suomi ovat sukulaiskieliä, niiden kielioppi on monessa suhteessa hyvin erilainen. Kääntäjän täytyy olla pätevä juuri siinä kielessä, mihin hän kääntää eli yleensä äidinkielessä. Läheisten kielten välisen kääntämisen hankaluus piilee juuri niiden samankaltaisuudessa. Usein ei tule edes mietityksi, että esimerkiksi rektion kannalta pitää olla äärimmäisen varovainen. Melko usein saa lähtökieli kääntäjästä yliotteen.

    Seuraavassa tarkastellaan kääntämisen kieliopillisia aspekteja verbien, rektion ja kirjaimellisuuden kannalta.

    1. Merkitykseltään toisenlainen verbi
    2. Usein käytetään jonkun toiminnan ilmaisemiseksi suomessa toisenlaista verbiä kuin virossa. Verbillä voi olla monia eri merkityksiä, joita kaikkia sanakirja ei pysty antamaan ja siksi täytyy kääntäjän löytää oikea vastine kontekstin avulla.

      Eräs monimerkityksinen verbi suomessa on pitää-verbi, jota ei saa aina kääntää virolle joko pidada tai hoida. Muuten syntyvät sellaiset ihmeelliset lauseet kuten esim.:

      Hans piti meille kutsuja (s 269)

      Hans pidas meile koosviibimisi (lk 171)

      Tähän sopisi paremmin esim. korraldada-verbi.

      …, elimme heidän varjossaan ja pidimme heistä (s 189)

      …, elasime nende varjus ja hoidsime neid (lk 118)

      Täällä pitää kantaa merkitystä meeldivust, kiindumust tunda (tuntea kiintymystä). Sitä näyttää jo rektio, sillä hoidsime neid vastine olisi suomessa pidimme heitä. Siksi olisi parempi kääntää tämä lause esim:…, elasime nende varjus ja olime neisse kiindunud.

      Mutta kohdassa, jossa olisi hyvää säilyttää pitää-verbin yleisin merkitys, kääntäjä kirjoittaa:

      …, kun kaikkien piti auttaa (s 210)

      …, kui kõiki tuli aidata (lk 130)

      Lauseen merkityksen kannalta parempi olisi kui kõik pidid aitama, muuten lukija saa aivan päinvastaista informaatiota.

       

    3. Rektio
    4. Erilainen rektio johtuu verbeistä. Leksikaaliseen transformaatioon liittyy usein morfologinen ja siitä syystä sanonta voi toisessa kielessä saada ihan toisenlaisen ilmeen (Alvre 1995).

       

      1. Sijapäätteellinen rektio
      2. Suomen kieli suosii sisäpaikallissijoja, erityisesti inessiiviä, mutta myös illatiivia. Sen takia ei käännöksessä voi aina käyttää samaa sijaa kuin alkuperäisteoksessa, sillä suomen illatiivia vastaa virossa usein esim. komitatiivi:

        …jalat, jotka päättyivät pikkuruisiin kiiltonahkakenkiin (s 39)

        … jalad, mis lõppesid tillukestesse lakk-kingadesse (lk 28)

        Viron rektio vaatii tässä yhteydessä ehdottomasti komitatiivia, jos halutaan säilyttä alkuperäistä konstruktiota: …jalad, mis lõppesid tillukeste lakk-kingadega. Mutta ehkä vielä parempi olisi muuttaa koko lauserakennetta.

        Olin siihen aikaan lukenut jo Goethen ja Schillerin näytelmät (s 32)

        Olin neil aegadel juba lugenud Goethe ja Schilleri näidendeid (lk 25)

        Substantiivin muodosta päätellen hän oli lukenut k a i k k i niiden kirjailijoiden näytelmät, mutta käännöksestä jää vaikutelma, että vain joitakin.

         

      3. Suhdesanallinen rektio

      Suhdesanat ovat postpositioita ja prepositioita (suomessa ja virossa postpositiot yleisempiä). Suomessa ja virossa ei käytetä aina samoja suhdesanoja ja voi olla jopa diametraalisesti päinvastaisia sanoja merkitsemässä samaa tilannetta. Siksi pitää varoa, ettei syntyisi tällaisia lauseita:

      … hevosten melkein ajaessa heidän ylitseen (s 150)

      … hobused pidid neist peaaegu üle ajama (lk 95)

      Virossa sanotaan alla ajama tai üle sõitma. Õimin (1991) sanakirjassa on sanonta üle ääre ajama ja se liittyy kovaan kiehumiseen.

       

    5. Kirjaimellinen kääntäminen

    Kirjaimellinen kääntäminen on yleensä vasta-aloittaneen kääntäjän “sairaus” ja tavallisesti ei-hyväksyttävää. Mutta joskus se voi antaa yllättävän mielenkiintoisen efektin, esim.:

    Oli vain niin vaikeata päästä siitä luulosta, että… (s 247)

    Oli vaid nii raske lahti saada sellisest luulust, et… (lk 156)

    Luulo-sana käännetään tavallisesti arvamus tai oletus, mutta sen yksi melkein unohdetuista merkityksistä on myös kujutlus, joka on jo suoranaisessa yhteydessä luul-sanan kanssa, vaikka se on enimmäkseen ‘sairaalloinen kuvitelma’.

    Samalla eräs toinen samaa menetelmää noudattava käännös ei vaikuta ollenkaan niin hyvältä:

    …tietämättömyys Euroopan, Viron ja Suomen kohtalosta (s 98)

    … teadmatus Euroopa, Eesti ja Soome kohta (lk 64)

    Kirjaimelliseen kääntämiseen kuuluvat myös sellaiset tapaukset, jossa on säilytetty vieraan kielen interpunktio tai kirjoittamismuoto, esim. Leeni-tädi, Aino-proua vrt Leeni-täti, Aino-rouva. Viron traditiossa käytetään muotoja tädi Leeni ja proua Aino.

     

  8. Sanontojen kääntäminen
  9. Suomen sanontojen rakenne semanttisuuden kannalta on sekä kieliopillisesti että leksikaalisesti erilainen kuin viron kielessä. Käännettäessä osoittautuu erittäin vaikeaksi juuri kaikenlaisille fraseologismeille, vertailuille ja metaforeille vironkielisen vastineen löytäminen. Suurin ongelma Alvren mukaan on “virheellinen suora käännös tapauksissa, joissa tosiasiallisesti tulisi avata kuvaannollisen ilmaisun merkitys leksikaalisen ja kieliopillisen transformaation kautta.” ( 1995).

     

    1. Fraseologismit
    2. Eri tilanteiden, asioiden olemuksen jne kuvaamisella käytetään viron ja suomen kielessä usein eri konsruktioita. Kääntäessä aiheutuu siitä ongelmia juuri silloin, kun sanayhtymän takana ei huomata fraseologismia tai ei tiedetä sen adekvaattista vironkielistä vastinetta.

      Viiding tarjoaa käännöksessään monia sellaisiakin vastineita, joita Alvren sanakirjasta ei löydy, mutta osoittautuvat paremmiksi ja osuvimmaksi.

      Kun minä olin räjähtää, hän jatkoi samaan menoon, että…(s 283)

      Et mina olin plahvatamas, jätkas ta kiiresti, et…(lk 181)

      Alvrella (1995) samaan menoon=yhtä menoa variantit ovat lakkamatult ‘lakkaamattomasti’, vahet pidamata ‘keskeytyksettä’, ühe jutiga ‘yhtä menoa’. Ainoastaan tämä viimeinen variantti voisi kelvata, mutta Viidingin valitsema ilmaisu on kieltämättä luonnollisin.

      …ja minä ajattelin itsekseni, että kyllä ymmärrän yskän (s 284)

      …ja mina mõtlesin endamisi, et küllap ma su tagamõttest aru saan (lk 181)

      Alvrella (1995) ymmärtää yskä(n) – köhatusest, vihjest aru saada. Siksi on Viidingin variantti hyvä, ettei puhuja todella antanut minkäänlaista suoranaista vihjettä, vaan hänellä oli henkilökohtainen taka-ajatus.

      Huolimatta siitä, että kääntäjällä on ollut sellaisia nerokkaita löytöjä, hän on myös löydöissään epäonnistunut, esim:

      … talon isännän ollessa teillä tietymättömillä (s 82)

      Astuin sisään, sydän kurkussa 

      (s 258)  

      …sillä vuonna 1918 oli tämä hävinnyt olemattomiin (s 149)

      Hän käyttäytyi kaikin puolin ihmisiksi (s 253)

      …kus maja peremees oli kusagil tundmatuil teedel (lk 57)

      Süda kurgus, astusin sisse (lk 163)

      …, sest 1918 aastal oli see /…/ olematuks hävinud (lk 95)

      Ta käitus igal pool nagu inimene (lk  160)

      Edellä mainitut fraseologismit ovat kummassakin kielessä vakiintuneita ilmaisuja, mutta käytetään eri sanoja. Esimerkeistä silti näkyy, että kääntäjä on vain laittanut suomenkielisen sanan tilalle vironkielisen, vaikka teillä tietymättömillä vironkielinen vastine on teadmata kadunud, sydän kurkussa on süda saapasääres, hävitä olemattomiin on jäljetult kaduda ja kaikin puolin on igati tai igas suhtes (ks. Alvre 1995).

    3. Merkityksenmuutos
    4. Sukulaiskielissä tällainen ilmiö on aivan tavallista. Useimmat virolaisten esittämät suomalaisvitsit perustuvat juuri sellaisiin eroavaisuuksiin. Jokainen, joka on hiukan oppinut suomen kieltä tietää arkisia kompasanoja (hallitus jne). Kokenut kääntäjä yleisesti käytettävien sanojen kääntämisessä ei erehdy, mutta joskus on vaikeata edes havaita mahdollisuutta, että merkityksessä on voinut tapahtua jonkinlainen muutos. Saattaa olla myös tapauksia, joissa lainattaessa vieraista kielistä, sana saa heti erilaisen merkityksen.

      Merkitys voi joko supistua, laajentua, pejoratiivistua (huonontua) tai melioratiivistua (parantua). (EKK 1997).

      Eräs mielenkiintoinen sana on keltanokka.

      [Ylioppilaslakin] Nauha oli useimmiten sangen haalistunut, ja se osoitti, ettei mies ollut keltanokka (s 26)

      Too [üliõpilasmütsi] pael oli sageli üsna luitunud, ja see tähendas, et mees polnud mingi kollanokk

      (lk 21)

      Ensikatsauksella vaikuttaa käännös ihan asianmukaiselta, mutta todellisuudessa on sanoilla hiukan eri merkitys. Keltanokka tarkoittaa suomen kielessä lintusta tai ensi vuoden ylioppilasta (viron “rebane”). Õimilta (1991) löytyy hakusanan kollanokk vierestä viittaus sanaan nolk (nulikka) ja sieltä synonyymit tattnina (räkänokka), piimahabe (maitoparta), molkus (tolvana), mehehakatis (miehenalku) ym. Koska Wuolijoki kertoo opiskelijoista, jää kyllä vaikutelma, että hän tarkoittaa ensi vuoden opiskelijaa eli rebast eikä räkänokkaa.

      Asikkalassa oli samaan aikaan myös Hämäläisen osakunnan kesäjuhla (s 171)

      Samal ajal oli Asikkalas ka üliõpilaste Häme osakonna suvepidu (lk 105)

      Osakunta tarkoittaa (ainakin tässä yhteydessä) korporaatiota eli sen olisi pitänyt virontaa joko korporatsioon tai üliõpilasselts.

      Hän rakensi itselleen /…/ kummallisen talon omien piirustustensa mukaan (s 225)

      Ta ehitas endale /…/ omaenda joonistuste järgi imeliku maja (lk 162)

      Vaikka piirustus tarkoittaa myös joonistus, olisi arkkitehtuurista puhuen parempi valinta joonis-sana.

       

    5. “Keksintä”
    6. Toisen kielen vastaava sana ei anna aina alkuperäiskielisen sanan täyttä merkitystä tai se ei sovi tyyliltään. Siksi täytyy kääntäjän joskus keksiä monenlaisia ratkaisuja saman sanan kääntämiseen. Esimerkiksi Wuolijoella on aines-sana suorastaan parasiitti-ilmaisu, jota hän ajoittain käyttää parikin kertaa samalla sivulla. Näin hänellä esiintyy esim sivistyneistön paras aines(s 37), eriskummallinen aines (s 52-53), heikko aines(s 57), radikaalisempi aines (s 116), vaarallinen aines (s 126), vieras sivistynyt aines (s 207), huonoin aines (s 218), vanhoillisin aines (s 254), oppilasaines (s 40) ja tietysti myös opetusainetta merkitsevä aines (kertoohan tämä kirja koulusta).

      Kääntäjä on yrittänyt välttää yksitoikkoisuutta ja element-sanan ohella (vaikka se kelpaisi lähes kaikissa tapauksissa) hän on käyttänyt muitakin ilmaisuja. Hänen variantteja ovat esim. intelligentsi parim osa (lk 27) vrt sivistyneistön paras aines, eriskummalised nähtused (lk 37) vrt eriskummallinen aines, õpilaskond (lk 30) vrt oppilasaines, õppematerjal (lk 60) vrt aines – oppi- tai opetusaine. Tällä keinolla kääntäjä on saavuttanut originaaliin verrattuna raikkaamman ja värillisemmän tuloksen, jota on mukavampi lukea.

       

    7. Yksinkertaistaminen
    8. Tähän kuuluvat tapaukset, jossa “lähtökielen konstruktiot korvataan käänöksessä tämän kielen peräisillä ilmauksilla jättäen väliin lauseosia tai jopa kokonaisia lauseita tai täydentäen lauseita kääntäjän omilla ajatuksilla. Myös arkaismien nykyaikaistaminen, tietynlaisen sävytyksen poisjättäminen, fraseologismien ja metafoorien omasanainen esitys jne on yksinkertaistaminen /…/ eikä kompensaatio.” (Liivaku–Meriste 1975).

       

      1. Metaforan omasanainen esitys
      2. Se on aivan turhaa työtä, sillä jonkun käsitteen yksityiskohtainen selitys ottaa ilmaisulta koko sen iskuvoiman ja osuvuuden. Esim.:

        [hän] vei morsiamensa korporaation baaleihin ilman “esiliinaa” (s 237)[ta] viis oma mõrsja korporatsiooni ballile ilma nendelt [tädidelt] nõu küsimata, ilma kaitsedaamita (lk 148)

        Venyvyyden lisäksi tämä käännös on myös epätäsmällinen, sillä “esiliina” on jotakin savuverhon kaltaista eli aikoinaan, kun nuoret naimattomat tytöt halusivat tavata rakastettujaan, niin he ottivat mukaan joko vanhemman avioliitossa olevan ystävättären tai palvelijattaren jottei syntyisi ikäviä huhuja. Mutta idea oli siinä, että saattaja oli tietoinen tapaamisen todellisesta syystä. Sitä saattajaa kutsuttiinkin “esiliinaksi”.

         

      3. Humoristisen sävytyksen kato

      Wuolijoen tyyli on hyvin elämäniloinen ja sannonnat meheviä. Yleensä Viiding on säilyttänyt samanlaisen sävyn, vaikka joitakin hyviä ilmaisuja hän on jostakin syystä karsinut, esim.:

      …ja meidän rahansijoituksemme tuli tietoon (s 31)

      …ja meie raharaiskamine tuli avalikuks (lk 24)

      …, sest viimase klassi tüdrukute huvi oli alati suunatud ainult üliõpilastele (lk 50)

      …- viimeisen luokan

      pääharrastuksena oli aina ollut “ylioppilas”, miesylioppilas nimittäin (s 72)

      Käännöksessä ei oikein ilmene tyttöjen “harrastuksen” syvin olemus.

      Päiväkaudet olimme aivan alastomina tai valkoiseen hiekkaan pukeutuneita (s 101)

      Päevade viisi olime päris alasti või valgesse liiva kaevunud (lk 66)

      Täällä olisi voinut säilyttää pukeutua-verbin merkityksen. Epätodennäköistä on, että kääntäjää harhautti pukeutua-verbin samannäköisyys vironkielisen pugeda-verbin kanssa, jonka synonyymi on kaevuda.

      Vaikka he pistäisivätkin puumerkkinsä anomuksen alle(s 76)

      Kui nad oleksid palvekirja alla oma nime kirjutanudki (lk 53)

      Sitäkin olisi voinut sanoa humoristisemmin, ei niin arkisesti, esim. käyttäen virolaista sanontaa teha kolm risti alla (‘panna kolme ristiä alle’).

      …ja tyrannisoi koko talon ruokajärjestystä (s 58)

      …ja mõistis hukka kogu maja toitlustamissüsteemi (lk 41)

      Paitsi huumorin menetyksen on vielä tapahtunut aktiivisen käyttäytymisen (tyrannisoida) muutuminen passiiviseksi (hukka mõista ‘halveksia, tuomita, pitää vääränä’) eli toinen on toiminta ja toinen vain kannanotto.

       

    9. Epätäsmällisyydet sisällön kannalta
    10. Yleensä Viiding on tehnyt hyvää työtä eikä kommelluksia ole paljon sattunut. Se johtuu titenkin siitä syystä, että hänellä on paljon kokemuksia kääntämisen alalla ja hänellä on aika hyvä kielivaisto. Silti esiintyy siellä täällä epätäsmällisyyksiä, joista osa on vakavia, osa enemmän tai vähemmän tulkinnan kysymyksiä.

       

      1. Täysin päinvastainen informaatio
      2. Sellaiset epätäsmällisyydet ihmetyttävät eniten ja ainoa mahdollinen selitys niille on kääntäjän tilapäinen tarkkaamattomuus. Esim.:

        …, ja ilmoitin, etten tämän takia tulisi tarvitsemaan heiltä oppilaspaikkaa (s 280)

        …, ja teatasin, et sel põhjusel vajan nende kaudu üliõpilaskohta (lk 179)

        Sellaisia lipsahduksia selittää käännöspsykologia. “Kääntäjä edeltää hänen tajuntaansa tulevaa informaatiota, rakentaa oman mallin siitä, mitä kirjoittaja luultavasti tulee sanomaan./…/ Kun kääntäjän itsensä tekemä malli vaikuttaa häneen liikaa, tulokseina ovat käännösvirheet.” (Liivaku–Meriste 1975: 57)

        Elämä on kuljettanut meidät eri puolille maailmaa (s 201)

        Elu on viinud meid eri maailmajagudesse (lk 124)

        Maailmajagu tarkoittaa mannerta. Wuolijoki puhuu täällä itsestään ja siskostaan, mutta he pysyivät samalla mantereella eli Euroopassa.

        … ja vastaavaa valistusaikaa Euroopassa (s 242)

        …ja vastavast renessansiperioodist Euroopas (lk 152)

        Sellaista epätarkkuutta on mahdoton kommentoida, sillä termit renessanssi (renessanss) ja valistusaika (valgustusaeg) ovat suomessa ja virossa yhtäläisiä.

        …, jotka olivat olleet jommassakummassa juhlassa (s 122)

        …, kes mõlemast peost olid osa võtnud (lk 80)

        Taaskin täysin päinvastainen informaatio. Pitäisi olla emmast kummast peost.

         

      3. Epätäsmällinen informaatio

    …ja olivat Juuli Suitsia lukuunottamatta lukutoukkija (s  43)

    …ja peale Juuli Suitsu olid kõik tuupijad (lk 31)

    Lukutoukka on viroksi raamatukoi (PP 1986) joka tarkoittaa bibliomaania (Õim 1991). Sen sijaan tuupija on johdettu verbistä tuupida, joka tarkoittaa päntätä päähän.

    …kaupunkiin siirtyneistä loisista ja alustalaisista (s 103)

    …linna siirdunud heidikuist ja moonakatest (lk 67)

    Loinen on viroksi (tässä yhteydessä) vabadik, pops, mutta heidik tarkoittaa heittiötä, hylkiötä.

    Suitsin innokkaita aseenkantajia olivat molemmat maailmanmiehinä esiintyvät kimnaasipojat (s 116)

    Suitsu innukaiks kannupoisteks olid mõlemad “elumehi” mängivad gümnasistid (lk 76)

    Maailmanmies-sanan vironkielinen vastine olisi suurilmamees tai seltskonnainimene (PP 1986) mutta elumees-sanan tarkoitus on elostelija, hakkailija, naissankari yms negatiivista suhtautumista ilmaisevat nimitykset. Maailmanmiehellä on neutraalisempi sävy. Täällä on kyse konnotaatiosta (ks. kohta 2.2.1.)

    …, mutta sen maatiasruis oli mitätöntä (s 253)

    …, kuid nende aretamata rukis ei kõlba kuhugi (lk 160)

    Maatiainen on kyllä viroksi aretamata, mutta maatiainen syysruis on sanakirjassa (PP 1986) käännetty kohalik talirukkisort eli tässä yhteydessä puhutaan ilmeisesti juuri konkreettisesta ruislajista.

    Erittäin epäselväksi on jäänyt motiivi, miksi lause Suomi oli lapsuudessani Viron ihannemaa (s 21) on käännetty Minu lapsepõlve unistuste maa oli Soome. (lk 18). Wuolijoki tarkoittaa koko Viron kansaa ja Viiding tekee siitä vain yhden pienen lapsen unelman.

     

  10. Yhteenveto

Yleiset johtopäätökset ilmauksien kääntämisestä käännösanalyysin perusteella ovat:

- harvoin on suomenkielinen ilmaus täydellisessä leksikaalisessa vastaavuudessa vironkielisen saman ilmauksen kanssa;

- suurimmat eroavaisuudet ilmenevät samojen sanojen merkityksessä eli sama sana tarkoittaa eri kielissä eri asiaa (merkitysmuutokset) tai sitä käytetään eri konstruktioissa toisin;

- ilmauksien kääntämisessä täytyy ottaa huomioon kieliopilliset eroavaisuudet (ensinnäkin rektio);

- kirjaimellinen kääntäminen antaa vain harvoin hyviä tuloksia.

Tavallisen lukijan kannalta Viiding on aikaansaanut hyvän käännöksen. Alkuperäisteokseen verrattuna voi sanoa, että melko hyvän. Joskus nämä mainitut epätäsmällisyydet ovat jopa tulkinnanvaraisia.

Useita mielenkiintoisia aspekteja kääntämisen alalta jätti tämä tutkimus sivuun, esimerkiksi tyylivertailun (sitä mainittiin vain humorististen ilmauksien yhteydessä). Erittäin mielenkiintoinen alue on vielä käännöspsykologia, joka varmasti selittäisi suuremman osan edellä mainituista epätäsmällisyyksistä.

 

Lähteet

Alvre, Paul 1995: Soome väljendeid eesti vastetega. Valgus: Tallinn.

EKBL = Eesti kirjanduse biograafiline leksikon 1975 (toim. E. Nirk, E. Sõgel). Eesti NSV Teaduste Akadeemia keele ja kirjanduse instituut. Eesti Raamat: Tallinn.

EKK = Eesti keele käsiraamat. Erelt, Mati, Erelt, Tiiu, Ross, Kristiina 1997. Eesti keele sihtasutus: Tallinn

Haavio, M., Jäntti, Y.A., Kare, K., Saloranta, P., Warburton, Th. 1966: Suomen sana 23. Porvoo

Kuningas, Oskar 1981: Linda Viiding 75. – Looming 11/1981. 1644. Tallinn.

Laitinen, Kai 1994: Soome kirjanduse ajalugu. Vagabund: Tallinn.

Liivaku, Uno, Meriste, Henno 1975: Kuidas seda tõlkida. Järeltormatusest eestinduseni. Valgus: Tallinn.

PP = Pihel, Kalju, Pikamäe, Arno 1986: Soome-eesti sõnaraamat. Valgus: Tallinn.

Raid, Juku-Kalle, Vaher, Vaapo 1997: Kultuurikantimine ühes suunas. Soome kultuurisõda Eesti vastu – esiotsa taganeme. – Luup 26/1997. 54-55. Tallinn.

Õim, Asta 1991: Sünonüümisõnastik. Tallinn.